TIETOA HIERONNOISTA

Tietoa hieronnoista

DRYNEEDLING (DN) KUIVANEULAUS
Dryneedling (DN) eli kuivaneulaus on länsimaiseen lääketieteeseen perustuvaa akupunktioneuloilla tehtävää hoitoa. Nimensä mukaisesti kehon sisään ei injektoida mitään, vaan hoito perustuu pelkästään neulan aikaansaamaan vaikutukseen. Neuloina käytetään ohuita, steriilejä suojakaasuun pakattuja kertakäyttöneuloja. Neuloja löytyy erikokoisia ja eripituisia, niillä hoidetaan kehoa syvistä lihaksista pinnallisiin. 
Dry Needling-hoidossa käsitellään pehmytkudoksessa (myofaskia) sijaitsevia triggerpisteitä. Pinnallisempaa neuloitusta käytetään hoidettaessa esimerkiksi nivelalueen oireita ja heijastekivun alueita. DN-hoito stimuloi immuunijärjestelmää paikallisesti ja laukaisee kehon omia paranemisprosesseja.Dry needling on saanut alkunsa jo 1940-luvulla, joten mistään kovin uudesta menetelmästä ei ole kyse. Sitä on tutkittu ja käytetty pitkään ja se onkin maailmanlaajuisesti hyväksytty yhdeksi kivunhoitomenetelmäksi.

FASCIAHIERONTA
Fascia- käsittely on venytyshierontatyyppistä käsittelyä, jossa paineen ja venytyksen aiheuttama kudosstimulaatio edistää paranemista ja mekaanisesti rikkoo kiinnikkeitä. Fascia-käsittelyllä pyritään palauttamaan normaali tilanne kalvoston liikkuvuuteen. Faskia-käsittely vähentää kehon jähmeyttä ja lihaskireyttä sekä parantaa toispuoleisia oireita. Hoidon avulla voidaan myös lieventää heijasteoireista johtuvia vaivoja ja kipuja, kuten jännityspäänsärkyä.

KLASSINEN HIERONTA
Klassinen hieronta on mekaaninen hoitomuoto, joka rentouttaa kireitä ja kipeitä lihaksia ja parantaa lihasten aineenvaihduntaa sekä samalla ennaltaehkäisee uusien lihaskireyksien syntymistä.

Hieronnassa käytettävät tekniikat (muun muassa sively, puristelu, hankaus, tärinä, lihaksia vennyttävät otteet) ovat tehokkaita ja rentouttavia hoitomuotoja. Hieronta suunnitellaan yksilöllisesti painottuen kehon ongelmakohtiin.

Klassinen hieronta poistaa kipua, vilkastuttaa verenkiertoa, rentouttaa lihaksia, nopeuttaa imunesteen eli lymfan kulkua, poistaa kuona­-aineita ja vähentää turvotusta. Hieronta rauhoittaa myös keskushermostoa. Hoito sopii kaikille ja kaikenikäisille.

URHEILUHIERONTA
Urheiluhieronta on klassista hierontaa tehokkaampi ja lihasta muokkaavampi vaikutus. Urheiluhieronta edesauttaa palautumaan nopeammin harjoittelusta sekä vähentää harjoittelun jälkeen lihasten arkuutta ja turvotusta. Urheiluhieronta on suunniteltu toteutettavaksi ennen, jälkeen tai liikuntasuorituksen aikana auttamaan urheilijaa huippusuoritukseen ja siitä palautumiseen. Hieronnassa käytetään klassista hierontaa monipuolisemmin erilaisia ja eri suunnasta kohdistettuja otteita sekä passiivisia venytyksiä. Urheiluhieronnan sisältö suunnitellaan yksilön tavoitteiden ja tarpeiden mukaisesti.

KUUMAKIVIHIERONTA

Kuumakivihieronta eli Hot Stone Massage

laukaisee lihasjännityksiä ja endorfiinin tuotannon lisääntyessä se auttaa rentoutumaan. Se vaikuttaa vilkastuttavasti aineenvaihduntaan poistaen nesteitä ja kuona-aineita kehosta. Hieronta tekee hyvää iholle imeyttäen hoitavan öljyn syvälle ihoon ja auttaen näin kollageenin muodostuksessa. Arpikudoksia kivien lämpö ja hierova liike pehmentää. Kehon hahmotus helpottuu hieronnan avulla ja syvärentouttavana hoitona kuumakivihieronta vähentää stressiä ja kipuja. Hieronnassa käytettävät kivet ovat runsaasti mineraaleja sisältäviä basalttikiviä. Kivet ovat painavia ja säilyttävät lämmön pitkään ja tasaisesti. Kuumakivihieronnassa nimensä mukaisesti keho hierotaan n. 50 asteiseksi lämmitetyillä ja öljytyillä kivillä.


💎LISÄPALVELUNA SAVIPAKKAUS LÄMPÖHOITO

Tämän hoidon voit varata lisänä Hieronnan yhteyteen, käytämme savipakkauksia, jotka vapauttavat lämpöä tasaisesti ja pitkään.
Lämpöhoito toimii rentouttavana, lämmittävänä ja kipua lievittävänä hoitona joko sellaisenaan tai esihoitona hieronnalle. Lämpö rentouttaa jännittyneitä lihaksia, parantaa kudosten aineenvaihduntaa ja lisää niiden elastisuutta. Ennen hierontaa tehtävä lämpöhoito tehostaa hieronnan vaikutuksia. Lämpöhoidon ja hieronnan yhdistelmä on tehokas hoito erityisesti kroonisiin selän ja niska-hartiaseudun jännitystiloihin. Monet ihmiset kokevat lämpöhoidon myös psyykkisesti rentouttavana ja hyvää oloa tuottavana.

PÄÄ-, KASVO JA NISKA-ALUEEN HIERONTA
Rentouttava pää-, kasvo ja niska-alueen hieronta toimii kokonaisvaltaisesti vaikuttaen kehoon, mieleen ja sieluun. Hoidon aikana käsitellään Pää, kasvot, niska, olkavarret ja rintalastan yläosa. 
Hyödyt:
• helpottaa niskan ja hartioiden jäykkyyttä
• vähentää jännitystä ja stressioireita
• vilkastuttaa verenkiertoa
• lisää aivojen hapen saantia
• helpottaa migreeniä ja päänsärkyä
• parantaa unenlaatua
• lisää keskittymiskykyä
• nostaa energiatasoa
• lisää hiustenkasvua
• lisää luovuutta
• lisää lymfakiertoa
• kasvattaa yleistä hyvinvointia ja rentoutumisen tunnetta
 
💎
LISÄPALVELUNA KUIVAKUPPAUS-LIUKUKUPPAUS

Kuppaus on ollut yksi tärkeimmistä hoitomuodoista noin 3000-vuoden ajan kiinalaisessa lääketietieessä. Länsimaisen lääketieteen edustajat ovat myös käyttäneet kuivakuppausta vuosisatojen ajan monenlaisten sairauksien hoidossa. Kuivakuppauksessa ei tehdä viiltoja, joten hoito on veretöntä ja kivutonta.  Kuivakuppauksen voi myös yhdistää sulavasti hieronnan yhteyteen. Kupin alle muodostuu alipaine, joka imaisee ihon pehmytkudoksen kupin sisään. Kuivakuppaus on erittäin tehokasta: jo 15 minuutin käsittely vastaa jopa tunnin perinteistä hierontaa. Hoito on eräänlainen kuppauksen, sidekudoshieronnan ja lymfahieronnan yhdistelmä. Imukuppihieronta rentouttaa ja puhdistaa kehoa. Hoidon käsittely voi aiheuttaa ihon punoitusta, mustelmia ja verenpurkaumia, mutta häviävät kyllä yleensä viikossa. Mitään pysyviä jälkiä ei jää kehoon kyseisestä hoidosta. Puhdistu kuona-aineita. Kuppaus on ärsytyshoitoa, joka elvyttää aineenvaihdunnan ja rentouttaa kehoa. Alipaineen aiheuttama imuvaikutus aktivoi veren ja imunesteen virtausta. Kuppaamalla saadaan kehon immuunipuolustus aktivoitumaan ja keho alkaa puhdistautua kuona-aineista. Aineenvaihdunnan elpyessä lihakset ja keho rentoutuvat ja kivut lievittyvät sekä useimmiten poistuvat kokonaan. Kuivakuppaus vaikuttaa lihaskipuihin ja selluliittiin. Kuivakuppauksella hoidetaan tänä päivänä päänsärkyä, niska-, hartia- ja selkä-alueen vaivoja ja erilaisiin lihaskipuihin, niveltulehduksiin, tenniskyynärpäähän, hiirikäteen tai iskiaskipuihin. Joillekin siitä voi olla apua astmaan, yskään, vilustumisoireisiin tai jopa reumaattisiin sairauksiin. Kehon tukoksia avaamalla saadaan keho voimaan tasapainoisemmin. Kuppaus-hieronta kiihdyttää imunestekiertoa ja verenkiertoa tasoittaen ihoa. Kuivakuppaus vähentää nivelten jäykkyyttä sekä parantaa liikkuvuutta. Revähdyksiin ja turvotuksiin saadaan myös apua tehokkaan alipaineen avulla. 
Kuppaus-hieronnan hyödyt ja sen vaikutukset

1) aineenvaihdunnan ja lymfanestekierron aktivointi

2) kuona-aineiden ja nesteiden poisto

3) urheilusuoritusten jälkeinen lihashuolto

4) poistaa kivut ja turvotukset

5) poistaa lihaskovettumat, lihassäryt ja erilaiset lihasten jännitystilat

6) verenkierron vilkastuttaminen


💎 RECOVERY BOOTS

Air Relax Recovery BOOTS / Palautumislahkeet
Recovery Bootsit parantavat verenkiertoa ja nopeuttavat kuona-aineiden poistumista esimerkiksi urheilutreenien, kilpailusuoritusten tai pelien jälkeen. Auttaa palautumaan nopeammin.
Lisäksi ne vähentävät tulehdusta ja turvotusta, hoitaa erilaisia vammoja ja nopeuttaa esim. polvileikkauksesta toipumista.
Nykyään niin urheilujoukkueet, fysioterapeutit kuin ammattiurheilijat käyttävät Recovery Bootseja tehostamaan harjoittelua ja palautumista.
EI SOVI JOS
-Sinulla on todettu krooninen korkea verenpaine
-Sairastat verenvuototautia
-Sinulla on joku muu vakava akuutti sairaus
-Olet raskaana
-Koet itsesi fyysisesti erittäin heikkokuntoiseksi
-Mikäli olet epävarma, keskustele asiasta lääkärin kanssa